Tatuoijan palkka on varmasti aivan älytön, kun miettii että tyypit repii satoja euroja tunnissa. Mikä ihme siinä tatuoinnissa maksaa ja mitä kaikkea sillä rahamäärällä oikein tekeekään, kun päiväpalkka saattaa huidella tonnin tietämillä?
Tatuoijan työ on ehkä yksi väärinymmärretyimpiä duuneja. Usein siihen yhdistetään ajatus siitä, että ei olla jaksettu käydä kouluja, eikä pystytä noudattamaan normaaleja työaikoja. Tatuointien hinnat aiheuttavat myös usein pään raapimista. Eihän se duunikaan ole muuta kuin valmiiden viivojen seuraamista iholla. No, ajattelin vähän avata tätä aihetta omalta näkökannaltani.
Esimerkki hinnan muodostumisesta
Konkreettisen esimerkin avulla asiaa on ehkä helpompi pohtia. Kuvitellaan tilanteeseen Matti, joka haluaa ottaa tatuoinnin. Matti valitsee tatuoijan, jonka jälki miellyttää ja ottaa yhteyttä. Tässä kohtaa alkaa tatuoijan työ kun hän käy läpi mitä Matti haluaa. Tatuoija kyselee tarkentavia kysymyksiä, käy läpi referenssikuvia, lähettää tiedon mahdollisesta varausmaksusta ja varaa ajan.
Matin laskiessa päiviä lähestyvään tatuoinnin ottamiseen tarkistaa tatuoija että kaikki tarvikkeet ovat varastossa ja aloittaa tatuoinnin suunnittelun ja piirtämisen. Tähän suunnitteluprosessiin tarvitaan usein tabletti, piirto-ohjelma, tulostin, siirtokuvatulostin tai manuaalisesti piirrettävää siirtokuvapaperia.
Matin piirrellessä rukseja kalenteriin tarkistaa tatuoija, että kaikkia tarvikkeita on riittävästi varastossa. Näihin tarvikkeisiin kuuluu mm. desinfiointi- ja puhdistusaineet, paperia, kumihanskoja, steriilejä tusseja, neuloja, tippejä, vaseliinia, suojamuovia pulloihin, suojamuovia koneeseen, suojat huonekaluihin, teippiä, tatuointimusteita, siirtokuva-ainetta ja sen poistoainetta, jälkihoitoaineet, höylät, koneet ja valaistus… Myös tarvikkeissa olevat parasta ennen merkinnät tulee huomioida.
Kun Matin odottama päivä koittaa
Kun Matin odottama päivä koittaa on tatuoija lähettänyt hänelle ohjeistuksen tatuointiin valmistautumisesta ja muista huomioitavista asioista. Tatuoija desinfioi studion ja valmistelee juuri kyseisen tatuoinnin tekemisen valitsemalla oikeat musteet, neulat yms. Tämän jälkeen Matti saapuu paikalle ja täyttää asiakastietolomakkeen. Kuva mallataan paikalleen ja se tatuoidaan ihoon. Matti maksaa kahden tunnin ajastaan 350€. Mukaansa Matti saa hoito-ohjeet ja tarvittavat jälkihoitotuotteet tatuoijan ylläpitämästä varastosta.
Tatuoinnin valmistuttua tatuoija arkistoi asiakastietolomakkeen, desinfioi studion ja tarkistaa varaston käytetyistä tuotteista. Jätehuolto yms. toteutetaan tatuoijan tekemän omavalvontasuunnitelman mukaisesti, joka on terveysviranomaisen hyväksymä. Tatuoija myös huolehtii ja maksaa terveysviranomaisen tarkastuksista.
Matti rasvaa ihoaan urakalla ja tatuointiin nousee finnejä. Hän ottaa yhteyttä tatuoijaan, joka antaa lisäohjeita ja pyytää kuvaa tatuoinnista. Finnit kutiavat kuitenkin mahdottomasti, eikä Matti malta olla raapimatta kuvaa. Sen seurauksena tatuoinnista irtoaa hieman mustetta, jolloin sitä huolletaan kuukauden kuluttua puolen tunnin huoltoajalla. Näin tatuoinnista saadaan paras mahdollinen ja niin Matti kuin tatuoija voivat olla tyytyväisiä. Matti lähettää vielä kuvan parantuneesta kuvasta tatuoijalle.
Matti raapii päätään ja laskee, että jos tatuoija tekee 8 tuntia päivässä töitä ja veloittaa 175€/h, tekee tatuoija 1400€ päivätiliä. Tässä laskutavassa on kuitenkin muutama mutta edelliseen tekstiin viitaten.
Mistä veloitus koostuu ja mihin kaikkeen aikaa kuluu?
- tatuoija viestittelee asiakkaan kanssa, käy läpi suunnitelmaa ja varaa ajan
- tatuoija tarkistaa, että varausmaksu saapuu perille
- tatuoija piirtää ja tulostaa tatuoinnin käyttäen esim. tablettia ja siirtokuvatulostinta
- tatuoija hankkii kaikki tarvittavat välineet ja tarkistaa että kyseiseen työhön liittyvät musteet yms. löytyy hyllystä
- tatuoija lähettää ohjeistuksen asiakkaalle
- tatuoija esivalmistelee studion kyseistä asiakasta varten
- asiakas täyttää asiakastietolomakkeen jonka tatuoija on suunnitellut valmiiksi
- tatuoija asettelee, muokkaa ja tatuoi suunnitellun kuvan
- tatuoija antaa jälkihoito-ohjeet ja tarvittavat tuotteet asiakkaalle
- tatuoija desinfioi studion ja huolehtii toimintasuunnitelman mukaisesta toiminnasta kuten jätehuollosta
- tatuoija vastaa siitä, että studio on terveystarkastajan asianmukaisesti tarkastama ja maksaa siitä palvelusta
- tatuoija ylläpitää varastoa ja huomioi tatuoinnin tekoon kuluneet välineet
- tatuoija ohjeistaa asiakasta viestitse tatuoinnin oton jälkeen
- tatuoija varaa huoltoajan asiakkaalle, johon hän varaa samat välineet kuin edellä, pois lukien siirtokuva välineet.
- tatuoija vastaanottaa kuvan parantuneesta tatuoinnista ja lisää sen portfolioonsa
- tatuoija huolehtii koko asiakastilojen ylläpidosta (imurointi yms.)
- tämän lisäksi tatuoija huolehtii:
- veroista,
- toimitilakuluista,
- vakuutuksista,
- sähkö- ja vesimaksuista,
- asiakastilojen ylläpidosta kuten wc paperit yms.,
- kirjanpitokuluista
- toimistotarvikkeista
- välinehuollosta
- muuttuvista kustannuksista, kuten REACH uudistuksen aiheuttamasta, jopa 90% tarvikehintojen noususta
Tatuoijan palkka
Tatuoijan palkka muodostuu monesta muuttujasta ja karkeasti voidaankin ajatella, että Matin maksamasta 350 eurosta kuluu puolet veroihin, vakuutuksiin yms. lakisääteisiin maksuihin. Jäljelle jäävä 175€ korvaa kaikki toimitilaan, tarvikkeisiin, toiminnan ylläpitoon menevät kulut ja jäljelle jäävä summa jää tatuoijalle palkaksi. Tuo palkka jakaantuu kaikelle valmistelulle, itse tatuoimiselle ja jälkityölle. Ja mitäpä sitten jos asiakas peruu aikansa kokonaan tai siirtää sitä?